tiistai 11. maaliskuuta 2014

Keveys ja käyttömukavuus yhdistettynä suorituskykyyn – esittelyssä juoksukenkäuutuuksia

[Teksti & kuvat: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Blogiamme enemmän lukeneet ovat varmaan huomanneet, että juokseminen on lähellä kirjoittajan sydäntä. Olenkin odottanut kärsimättömin mielin uusien juoksukenkien saapumista. Maaliskuun alussa odotus palkittiin, kun sekä adidakselta, Nikelta että New Balancelta saapuivat ennakkoerät uutuusmalleista.

Yhdistin oman kokemuspohjani Sportia-Pekan kenkäpuolen gurun Teemun asiantuntemukseen, minkä seurauksena esittelyyn pääsi kolme korkeatasoista kenkää. Yhdistävä tekijä niiden välillä on ominaisuudet, koska jokainen kenkä tarjoaa käyttäjälleen keveyttä, hyvää vaimennusta, käyttömukavuutta ja juoksemisen iloa.

adidas Adizero Adios 2

Maratonpiireissä mainetta niittäneellä kengällä on juostu maailmanennätyksiä, eikä uutuusmalli petä. Kenkä on edelleen todella kevyt, sillä painoa on ainoastaan 210 grammaa. Keveys yksinään ei tee Adios 2:sta erinomaista, vaan se miten kenkä käyttäytyy juostessa.

adidas Adizero Adios 2:n sininen unisex-malli.


Hyvä kannan (adiPRENE®) ja päkiän (adiPRENE+®) vaimennus yhdistettynä kiertojäykkyystukeen tekee juoksemisesta helppoa, sillä jalkoihin kohdistuva rasitus ei tunnu liian voimakkaalta. Adios 2 istuu lisäksi erinomaisesti jalkaan ja Continentalin kumiseospohja tuo tarvittavan pidon, joten tällä kengällä voi keskittyä itse asiaan eli juoksemiseen.

Parasta adidaksen uutuudessa on kuitenkin monipuolisuus. Vaikka kenkää on kehitetty huippu-urheilijoille ja kovavauhtiseen juoksuun, toimii se yhtälailla harrastelijan jalassa hidastempoisemmilla juoksulenkeillä.

Nike Zoom Vomero+ 8

Niken ehdokas juoksumatkoille on Vomeron viimeisin versio, joka soveltuu sekä pitkille juoksumatkoille että lyhyempiin pyrähdyksiin. Jos Vomeroa vertaa ylempänä olevaan adidaksen kenkään, on se hieman painavampi, sillä lukema nousee reiluun 300 grammaan.

Nike Vomero+ 8: vasemmalla naisten malli, oikealla miesten.


Keveyden sijaan Vomero+ 8 on panostanut jalan suojaamiseen, sillä kengänpohjan kattaa koko matkalta Cushlon-vaimennusmateriaali. Lisäksi uutuusmallissa on tuttuun tapaan Dynamic Fit -teknologia, joka tukee jalkaa ja holvikaarta parantaen samalla kengän istuvuutta.

Vomero+ 8 onkin hyvä valinta juoksijalle, joka kaipaa kengältään hyvää vaimennusta pitkille matkoille. Toisaalta se on erinomainen valinta myös jokapäiväiseen harjoitteluun, jolloin vauhdit eivät ole huipussaan kuin hetkittäin.

New Balance 890v4

Sotshin olympialaisissa huomio kiinnittyi siihen, että suomalaisurheilijoiden kisapukuun kuuluivat New Balancen kengät. Yhdysvaltalaisvalmistajan juoksukengät on nimetty numerosarjoiksi, ja itse vakuutuin eniten mallista 890, josta liikkeisiin saapuu kengän neljäs versio.

Etualalla miesten malli, takana naisten.


Henkilökohtaisesti tykästyin kengässä sen keveyteen ja sukkamaiseen istuvuuteen. Vaikka juoksijan jalkaa suojataan välipohjassa niin REVlite- kuin Abzorb-materiaalilla, on kenkä 240 gramman painoisena selkeästi Niken Vomero+ 8:aa kevyempi.

Keveässä ja hyvin vaimennetussa kengässä tuntuma juoksualustaankin säilyy hyvänä, minkä ansiosta kenkä herätti kirjoittajassa tunteen, että pitkästä aikaa voisi päästä lähelle omia ennätysaikojaan sekä pitkillä että lyhyemmillä matkoilla.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kuusi hyvää syytä viedä polkupyörä huoltoon

[Teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Vaikka täällä Pirkanmaalla on tänään saatu lunta maahan, on talvi väkisinkin taittumassa kevääksi. Ja yksi varmimpia kevään merkkejä on se, että pyöräilijöiden määrä liikenneväylillä kasvaa. Parhaimmat pyöräilykelit ovat vasta edessä, joten nyt on paras aika huollattaa pyöränsä.

Monelle polkupyörä on kulkuvälineistä vähintään toiseksi tärkein – ellei jopa tärkein - joten pyörän huoltotoimien laiminlyömiselle ei ole yhtään hyvää syytä. Huollon tärkeyden puolesta voi sen sijaan kertoa montakin hyvää syytä.

1. Pidennät pyörän käyttöikää. Huollossa käyvät ilmi pyörässä olevat mahdolliset tekniset ongelmat ja kuluneet osat, jotka voivat rikkoutuessaan tehdä pyörästä käyttökelvottoman. Säännöllinen pyörän huolto huolehtii myös siitä, että osat kestävät paremmin käyttöä.

2. Säästät rahaa. Ongelmien ennakoiminen on aina halvempaa kuin niiden korjaaminen. Säännöllisten huoltotoimenpiteiden ansiosta mahdolliset ongelmat havaitaan ajoissa, jolloin pienillä korjauksilla vältetään suuremmat ja samalla kalliimmat korjaustoimenpiteet tai kokonaan uuden pyörän hankkiminen.

3. Ajaminen on nautinnollisempaa. Huolletussa pyörässä osat toimivat niin kuin pitääkin, jolloin voi keskittyä pyöräilystä nauttimiseen. Etenkin jos kyseessä on uusi pyörä, se on ensihuollon jälkeen parhaimmillaan, koska osat on huollettu ja säädetty ajajan ajotavan mukaisesti.

4. Huolehdit omasta turvallisuudestasi. Huoltamaton pyörä on turvallisuusriski. Esimerkiksi heikosti toimivat jarrut tai kuluneet laakerit aiheuttavat vaaratilanteita tien päällä.

5. Etenet tyylikkäästi tien päällä. Puhdas ja kiiltävä pyörä näyttää hyvältä, joten huoltoon kuuluu aina osana pyörän puhdistaminen. Aurinkoisina kevät- ja kesäpäivinä töihin ajaa mieluummin puhtoisella kaksirenkaisella kuin kuran peittämällä.

6. Huollattaminen on helppoa. Jos itsellä ei ole aikaa huoltaa pyörää riittävän perinpohjaisesti tai jos pyörä vaatii sellaisia huoltotoimenpiteitä – kuten polkimien heiluessa sivuille – ettei omasta työkaluarsenaalista löydy tarvittavaa työkalua vian korjaamiseen, on parempi viedä pyörä asiantuntevaan liikkeeseen. Tällöin täyttyvät ylemmät viisi kohtaa.

Sportia-Pekalla hoituvat kaikkien polkupyörien perus- ja täyshuollot. Mikäli pyöräsi on vielä talviterässä, kannattaa tuoda menopeli huoltoon Lielahteen tai Kalevaan, minkä jälkeen voit keskittyä nautinnolliseen ja turvalliseen pyöräilyyn.