lauantai 30. marraskuuta 2013

Juosten töihin – muista nämä viisi asiaa

[Teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Yhtenä blogin tarkoituksista on tarjota vinkkejä työmatkaliikuntaan. Koska bloggaamisen alkutaival on keskittynyt toistaiseksi tuote-esittelyihin, päätin ryhtyä sanoista tekoihin ja vaihtaa bussin lihasvoimaan. Keskiviikkoaamuna työmatka taittuikin juosten, kun taivalsin kotoa 15 kilometrin matkan Lielahden myymäläämme.

Vaikka en ole juoksijana aloittelija, oli kyseinen lenkki hyvä muistutus siitä, mitä työmatkajuoksijan kannattaa ottaa huomioon:

1. Muista pukeutua oikein. Risteyksissä voi joutua odottelemaan liikennevaloissa pahimmillaan minuutteja, ja ilman kunnon vaatetusta pienilläkin pakkaskeleillä kylmyys hiipii lenkkeilijän kehoon. Hengittävä ja kosteutta siirtävä alusasu, välikerrasto ja tuulenpitävät päällysvaatteet pitävät lämpimänä ja ehkäisevät vilustumista. Käytin lisäksi lämpösukkia, jotta jalatkin pysyivät lämpiminä.

2. Käytä kelinmukaisia jalkineita. Itselläni oli jalassa Brooksin juoksukengät, jotka ovat hyvät kengät keväästä syksyyn. Kun tienpinnassa oli paikoittain jäätä, kenkä lipsui etenkin ylämäissä - eikä alamäissäkään ollut haitaksi olla aavistuksen ylivarovainen. Nastakenkiä valmistavan Icebugin iskulausetta mukaillen lipsuva kenkä ei ole nasta juttu, joten täytynee vihdoin hankkia talvikeleille nastat alle.

3. Jos joudut kantamaan tavaraa, käytä juoksureppua. Päätin lähteä juosten töihin hetken mielijohteesta, joten jouduin kantamaan selkärepussa sekä vaihtovaatteet että pyyhkeen. Käytössä oli tavallinen selkäreppu, joka vähäisestä sisällöstään huolimatta kuitenkin rikkoi juoksurytmiä, koska en voinut juosta täysin rennosti. Työmatkajuoksemisen kannalta ihanteellisinta tosin olisi, jos ei tarvitsisi raahata selässä mitään ylimääräistä, vaan saisi rauhassa keskittyä juoksemiseen.

4. Suunnittele juoksureittisi. Mikäli työmatkan varrella olevat kevyen liikenteen väylät eivät ole täysin tuttuja, kannattaa tarkistaa etukäteen mitä reittiä juoksee. Näin säästät aikaa ja voimia, kun juokset suorinta mahdollista reittiä. Blogin kirjoittaja ei näin tehnyt ja joutui välillä juoksemaan väärällä puolella rantaväylää heinikossa.

5. Juo riittävästi. Pitkää matkaa juostessa kehosta poistuu huomattavia määriä nestettä mm. hikoilun ja hengityksen kautta. Jotta työpäivän jaksaa paremmin, kannattaa huolehtia kehon nestetasapainosta. Itse join ennen töihin lähtöä tavallista enemmän vettä aamupalalla, hieman urheilujuomaa juoksun aikana ja työpaikalla runsaasti vettä läpi päivän.

Ylempänä olevat neuvot huomioimalla työmatkajuokseminen on huomattavasti nautinnollisempaa. Seuraavalla työmatkalenkillä noudatan toivon mukaan itsekin kaikkia kohtia. (:

Seuraa blogiamme Bloglovinin avulla

torstai 28. marraskuuta 2013

Jääkiekkoluistimien aatelia – Bauer Vapor APX 2

[Teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka, Kuva: Bauer]

Edellisessä kirjoituksessa ihmettelin jääkiekkokypärien kehittymistä. Tässä postauksessa jatketaan jääkiekkovarusteisiin perehtymistä ottamalla katseen alle kiekkoilijan tärkeimmät varusteet – luistimet.

Ykkössääntö luistinten valinnassa on, että ne ovat sopivankokoiset ja tuntuvat jaloissa mukavalta. Tällöin luistimet tuntuvat jalkojen jatkeilta, ja niillä löytää välittömästi oikean luisteluasennon ja -potkun. Toinen tärkeä ominaisuus on luistinten antama suoja jaloille; etenkin paljon aikaa kaukalossa viettävän pitää huomioida turvallisuusnäkökohdat.

Käyttäjän kannalta näihin vaatimuksiin vastaa erinomaisesti Bauer Vapor APX 2, jotka ovat luistimien aatelia.


Turvallisuudesta on huolehdittu hiilikuitukomposiitista valmistetulla ulkokuorella, joka suojaa jalkaa kauttaaltaan. Valmistusmateriaali tekeekin luistimesta erittäin jäykän, mikä takaa sen, ettei kenkäosa löysty käytössä. Tämän seurauksena jalan pitäisi pysyä koko ajan hyvin tuettuna.

Käyttömukavuuden takeena on Hydra Max 2 -sisävuori, joka imee kosteutta ja kuivuu nopeasti käytön jälkeen. Lisämukavuutta tuo pohjallinen: se pitää jalan tukevasti paikoillaan ja kärkiosan siivekkeet suojaavat varpaita. Parasta on kuitenkin se, että luistimet ovat lämpömuokattavia. Kenkäosan pystyy siis räätälöimään pelaajan jalan muotoiseksi, jolloin luistimet muuttuvat jalkojen jatkeiksi.

Ammattipelaajan ja vaativan harrastajan kannalta Vapor APX 2:n hienouksiin kuuluu myös innovatiivinen LightSpeed Edge -terärunko, joka mahdollistaa teränvaihdon sekunneissa. Jos luistimen terä osuu esimerkiksi maalikehikkoon, ei teränvaihdon takia tarvitse menettää peliaikaa huoltotoimiin.

Kuten aiemmin blogissa esitelty Bauerin RE-AKT -kypärä, myös Vapor APX 2 -luistimet ovat suunnitelmallisen tuotekehittelyn lopputulos. Jaloille mukavat ja hyvin suojaavat mutta keveät luistimet, joiden pohjan jäykkyys siirtää luistinpotkun voiman paremmin itse luisteluun. Nopeammat kiihdytykset, terävämmät käännökset ja suurempi nopeus tekevätkin ammattilaisten mielestä pelaamisesta entistä nautinnollisempaa.

Sekä myymälöistämme että verkkokaupastamme löydät luistimet niin aikuisille kuin junioripelaajille.



tiistai 26. marraskuuta 2013

Jääkiekkokypärän evoluutio - tarkastelussa Bauer RE-AKT

[Teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka, Kuva: SGN Group]

Tänään tutustuin Lielahden liikkeessämme jääkiekkokypäriin, ja reilussa 20 vuodessa on otettu merkittäviä kehitysaskeleita. Sovitin päähäni Bauerin RE-AKT -kypärää, josta välittyi tuntuma pitkälle viedystä tuotekehittelystä. Kun aiempi käyttökokemus rajoittuu legendaariseen JOFA:an mallia Wayne Gretzky ja todella raskaalla häkillä varustettuun ikivanhaan Cooperiin, ei tosin ole ihme, että Bauerin kypärä tuntui avaruusajan huipputuotteelta.

Bauer RE-AKT on suunniteltu vähentämään aivotärähdyksiä, jotka ovat olleet varsinkin ammattilaiskiekkoilijoiden riesana. Monet NHL:n tähtipelaajista – kuten Aleksandr Ovetškin, Steven Stamkos ja Claude Giroux – käyttävätkin nykyään RE-AKT -kypärää, sillä sen on todettu vähentävän aivotärähdyksen riskiä jopa 25 prosenttia.


Syy parantuneeseen turvallisuuteen on suunnittelutyö, joka huomioi eri suunnista tulevat rotationaaliset iskut. Päätä suojaava Suspend-Tech -sisävuori mahdollistaa kypärän kuoren liikkumisen törmäystilanteissa, jolloin päähän kohdistuva iskuvoima heikkenee. Kypärässä olevat PORON® XRD -pehmusteet antavat niin ikään suojaa, koska ne syövät liike-energiaa vähentäen osaltaan päähän kohdistuvien iskujen voimaa.

Pehmusteet ovat paitsi turvallisia, myös tuntuvat miellyttäviltä päätä vasten. Kirjoittajan kaltaiselle urheillessa runsaasti hikoilevalle pelaajalle käyttömukavuutta lisäävät tuuletusaukot, jotka pitävät pään viileänä kuumissakin kamppailuissa. Maininnan arvoinen on myös päälle ja takaraivolle sijoitettu säätömekanismi, joka nopeuttaa ja helpottaa itselle sopivien säätöjen löytämistä.

Junioripelaajan kannalta plussaa on puolestaan kasvohäkin keveys. Bauer RE-AKTissa häkki on titaniumia, mikä tekee siitä kestävyydestään huolimatta markkinoiden keveimmän. Ohuen ja hieman ovaalin rakenteen ansiosta näkyvyys on parempi, eikä kiekko karkaa silmistä ratkaisevalla hetkellä.

Mutta kuva kertoo aina enemmän kuin tuhat sanaa (puhumattakaan liikkuvasta kuvasta), joten kannattaa katsoa Bauerin virallinen video RE-AKTin hienouksista. Kypärän löydät Sportia-Pekan myymälöiden ohella verkkokaupastamme.


perjantai 22. marraskuuta 2013

Nastarenkaat kuuluvat myös fillareihin – valokeilassa Schwalbe Marathon Winter

[Teksti & kuvat: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Talvi saapuu vähitellen ja tienpinnat liukastuvat entisestään. Työmatkapyöräilijöiden kannattaakin harkita siirtymistä nastarenkaisiin, ja laittaa nämä sekä eteen että taakse, jotta ajaminen on mahdollisimman turvallista.

Nastarenkaan valinnassa on tärkeää panostaa laatuun, koska kovasta materiaalista valmistettu halpa rengas ei kestä pakkasta yhtä hyvin kuin laaturengas, jonka käyttöikä on yleensä 4–5 vuotta. Hinnasta säästäessä tinkii myös ajomukavuudesta, sillä halvasta renkaasta puuttuu usein rullaavuus, jolloin polkeminen muuttuu raskaaksi.


Yksi laadukkaimmista nastarenkaista talviajoon on Schwalbe Marathon Winter. Euroopan arvostetuimpiin valmistajiin kuuluvan saksalaisen Schwalben pistosuojatussa renkaassa nastat (mallista riippuen 120-240 kpl) ovat keskiosan lisäksi siellä, missä pitoa tarvitaan eli reunalla. Tämä takaa pyörän hallittavuuden lumisilla ja jäisillä teillä niin tiukissa mutkissa kuin kovissa jarrutuksissa.

Nastojen sijoittelun ohella Marathon Winterissä on lisätty pitoa renkaan kuvioinnilla, mutta siten ettei ajomukavuus kärsi. Riittävän matala kuviointi säilyttää renkaan rullaavuuden, jolloin työmatkat taittuvat reippaasti polkien. Mukava turvallisuuslisä on renkaan sivulle sijoitettu heijastinnauha.

Mikäli haluat helposti nastarenkaat pyörääsi, kannattaa suunnata Sportia-Pekkaan. Sekä Lielahden että Kalevan myymälässä Schwalbe Marathon Winter -renkaat ostava saa kaupan päälle renkaiden asennuksen. Tarjolla on myös runsaasti eri tuumakokoja, joten rengasvaihtoehtoja on niin nuorten pyöriin, jopoihin, maastopyöriin kuin hybrideihin.


Uusien nastarenkaiden kanssa ei kuitenkaan pidä aloittaa välittömästi nopeusennätysten rikkomista, sillä sisäänajovaihe kestää n. 50 kilometriä. Näiden ensikilometrien aikana kun välttelee lukkojarrutuksia ja ruopimisia, ehtivät nastat asettua paikoilleen ja renkaat kestävät paremmin käyttöä.

Schwalbe Marathon Winter -renkaat voit ostaa Sportia-Pekan myymälöiden lisäksi verkkokaupastamme.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Viisi erinomaista kenkävalintaa talveen – esittelyssä Icebug-nastakengät

[teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Viime viikkojen vesisateiden perusteella talvi vaikuttaa olevan kaukana, mutta pakkanen saapuu yhtä varmasti kuin joulu. Kun muistaa panostaa laadukkaisiin jalkineisiin, liikkuminen liukkaalla kelillä on sekä turvallisempaa että nautinnollisempaa. Vuodesta 2001 kenkiä valmistanut Icebug ottaa nastakengissään huomioon kaksi tärkeintä seikkaa talvikeleistä: pidon ja käyttömukavuuden.


Kenkien BUGrip®-pohja takaa pidon kaikissa olosuhteissa, sillä erikoiskumista valmistettuun pohjaan on kenkämallista riippuen integroitu 15–19 älykkäästi toimivaa hiiliteräsnastaa, jotka mukautuvat alustaan. Pehmeällä alustalla – jäällä, lumella tai puulla – nasta pureutuu alustaan, kun kovalla ja tasaisella alustalla nasta painuu pohjan sisään. Kenkien laadukkaat päällysmateriaalit puolestaan pitävät jalat kuivina ja lämpiminä huolehtien käyttömukavuudesta.

Laatua arkiliikkumiseen – JOKK BUGrip®


Mukava ja kevyt kävelykenkä on oiva valinta talviulkoiluun. Erinomaisesta pidosta huolehtivat 16 älynastaa, minkä lisäksi puolikorkea varsi tuo tukea epätasaiselle alustalle. Vettähylkivä pintamateriaali, sisällä oleva fleecevuori, tilava lesti ja vaimentava välipohja puolestaan takaavat käyttömukavuuden.


Helppokäyttöisyyttä arvostavalle – RYUM BUGrip® & IVALO-L BUGrip®


Tarrakiinnityksellä varustetussa RYUM BUGrip® -kengässä on suomalaiseen jalkaan sopiva lesti. Tukeva pohjarakenne ja 16 älynastaa varmistavat hyvän pidon. Täysin vedenpitävä pintamateriaali ja fleecevuori pitävät jalat kuivina ja lämpöisinä myös loskakeleillä. Puolikorkea varsi tuo puolestaan tukea ja huolehtii osaltaan lämpöeristyksestä.


Naisille suunnitelluissa IVALO-L BUGrip® -kengissä on vetoketju edessä, mikä mahdollistaa nopean ja helpon pukemisen. Kävely on turvallista jopa lumen peittämällä jäällä hiiliteräsnastoituksen (16 kpl) ansiosta. Korkea varsi ja vettähylkivät pintamateriaalit suojaavat lumelta ja loskalta, kun fleecevuori puolestaan pitää jalat lämpiminä kovemmillakin pakkaskeleillä.

Aktiiviseen juoksuharrastukseen – DTS BUGrip® & PYTHO2 BUGrip®


Talvijuoksijan ykköskumppani on kunnon nastakenkä, koska pitävä tuntuma tiehen antaa mahdollisuuden keskittyä olennaiseen eli juoksemiseen.

DTS BUGrip® on vakaa, kevyt ja hyvin vaimentava talvijuoksukenkä, jonka 19 hiiliteräsnastaa sekä runsas pohjakuviointi varmistavat pidon kaikissa olosuhteissa peilijäältä asfaltille. Tilava lesti sekä vettähylkivä ja tuulenpitävä pintamateriaali tuovat käyttömukavuutta. Erinomainen valinta juoksijalle, jonka juoksutyyli vaatii kantakorotusta (kengän drop 14 mm).


PYTHO2 BUGrip® (kuvassa ylhäällä) pitää niin ikään alustalla kuin alustalla 17 älynastansa ansiosta. Koska kengässä on matala kanta (drop 5 mm), tuntuma juoksualustaan pysyy aina hyvänä. Kengän rakenne ja välipohjan muoto tukevat jalkaa sekä vaativissa olosuhteissa että vauhdikkaassa juoksussa.

Sportia-Pekan myymät Icebugin mallit löydät myymälöidemme lisäksi verkkokaupastamme.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kengän pohjalla on väliä – jalassa MBT hyvinvointijalkineet

[teksti & kuvat: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Kun olet kävellyt kaupungilla, oletko huomannut, että silloin tällöin vastaan tulee ihminen, jonka kengänpohjien keskustan paksuus jättää kengän kärjen ja kannan ilmaan. Ensimmäistä kertaa nähtyäni kyseiset jalkineet, ihmettelin niiden ulkonäköä. Viikonlopun kokeilin näitä kenkiä, ja vihdoin tiedän, mistä on kyse. Vastaus on MBT hyvinvointijalkineet, joita käyttävät myös monet maailmakuulut julkkikset – kuten Madonna ja Gwyneth Paltrow.


Sanoista Masai Barefoot Technology nimensä saaneiden kenkien suunnittelun perustana on yksinkertainen idea: ihmisjalat on luotu kävelemään paljain jaloin pehmeällä alustalla. Korkean ja epävakaan pohjarakenteensa ansiosta MBT jalkine luo jalkoihin vaikutelman kävelemisen ideaalisista olosuhteista, jolloin saavutetaan lukuisia hyötyjä:

1. lihasaktivaatio kasvaa jalkojen ja keskivartalon tukilihaksissa,
2. mikä parantaa ryhtiä ja tasapainoa
3. vähentäen samalla polvi- ja lonkkaniveliin kohdistuvaa kuormitusta

Pienimuotoisen taustatyön jälkeen päätin vetää kengät omiin jalkoihini, vaikka pohjien paksuus hieman epäilytti.


Kävelykokemus oli lopulta kaikkea muuta kuin epämiellyttävä tai kömpelö. Kengänpohjan keinuvuus teki askelluksesta kevyttä ja rullaavaa, minkä seurauksena työpäivien aikana tuli käveltyä kuin varkain hieman normaalia enemmän.