perjantai 17. tammikuuta 2014

Musta on muotia – esittelyssä Feltin uutuuspyöriä 2014

[Teksti: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka; kuvat: Felt Bicycles]

Vaikka eletään vasta tammikuuta ja hiihtokelit ovat päällimmäisenä mielessä, valmistaudutaan urheiluvälinekaupassa tulevaan pyöräilykauteen. Ensimmäisenä vuoden 2014 uutuuspyöristä Sportia-Pekalle saapuivat Feltin maastopyörät ja cyclocrossit. Pyöräilypiireissä kehitystyöstään etenkin kilpapyörien parissa tunnetun yhdysvaltalaisvalmistajan tämän vuoden malliston hallitseva väri on musta.

Felt 7 Sixty Galactic Black


Viime vuosien aikana 27,5-tuumainen rengaskoko on alkanut yleistyä, ja Feltin malli kyseisessä kokoluokassa on Felt 7 Sixty. Maastopyörät ovat itselleni vieraampi tuttavuus, mutta onneksi apu oli lähellä eli pyöräpuolen myyjät jakoivat tietämystään.


27,5-tuumainen renkaan etuna on se, että se yhdistää 26- ja 29-tuumaisen renkaan parhaat puolet olemalla samaan aikaan sekä sopivan rullaava että riittävän ketterä rengas ajamiseen. Lisäksi se toimii kaikkien runkokokojen kanssa, joten teoriassa rengas sopii ajajalle kuin ajajalle koosta riippumatta. Esimerkiksi 29-tuumainen rengas voi olla alle 170 senttiä pitkälle pyöräilijälle haastava ajettava.

Kysyessäni mielipiteitä nimenomaan Felt 7 Sixtystä ensimmäinen kommentti oli ”mahtava pyörä”. Perustelupyyntöjen jälkeen kävi ilmi, että hyvän ajettavuuden lisäksi pyörässä on laadukkaat ja toimintavarmat osat.

Hydrauliset levyjarrut tuottavat paremman jarrutustuntuman ja tehokkaamman jarrutuksen. Shimanon vaihteisto (27-vaiht.) on laadukas ja vaihtajat keskimääräistä tarkemmat. Lisäksi pyörässä on etälukittava keula eli joustohaarukan saa lukittua nappia painamalla. Tämä on matka-ajossa hyvä ominaisuus sekä maastossa nopea ja turvallinen tapa lukita keula.

Felt NINE 50 Matte Black & Felt NINE 60 Matte Black


29-tuumaisissa Felteissä on perinteistä maastopyörää suuremmat vanteet ja renkaat, mikä merkitsee parempaa pitoa ja vakaampaa ajoa. Ajaminen siis onnistuu haastavassa maastossa, ja jyrkimmänkin huipun päälle selviää polkemalla.


Felt NINE 50 on pyöräpuolen sanoin maastopyöränä herkku. 30-vaihteisessa maasturissa on pitkälti samat ominaisuudet kuin 27,5-tuumaisessa (etälukittava keula, hydrauliset levyjarrut ja Shimanon vaihteisto), mutta osat ovat vielä aavistuksen verran laadukkaammat kuin 7 Sixtyssä.

Felt NINE 60 puolestaan edustaa omassa kokoluokassaan laadukasta peruspyörää. 27-vaihteisessa pyörässä on Shimanon vaihteisto, hydrauliset levyjarrut ja lukittava joustohaarukka. Etälukitusta ei kuitenkaan ole.

Felt F65X Cyclocross


Viime vuosina pyöräilijöiden keskuudessa suosiotaan ovat kasvattaneet cyclocross-pyörät, jotka muistuttavat ulkoisesti maantiepyöriä. Pyöränä se on kuitenkin monikäyttöisempi, koska renkaat ovat leveämmät ja voimakkaammin kuvioidut kuin maantiepyörässä, jolloin cyclocrossarilla voi ajaa asfaltin lisäksi muilla alustoilla.


Sportia-Pekan cyclocross-valikoimaan kuuluu Fillari-lehden vuoden 2013 testivoittaja Felt F65X:n uusi malli, joka soveltuu loistavasti ympärivuotiseen ajoon. Talvikeleillä pyörään saa vaihdettua nastarenkaat, joten se on pätevä vaihtoehto työmatkapyöräksi Suomen vaihteleviin vuodenaikoihin ja keleihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti