keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Suosituimmat kuntoilutrendit vuonna 2014 – osa III

[Teksti & kuvat: Pekka Stenlund/ Sportia-Pekka]

Tämän vuoden kuntoilutrendeistä käsittelin viime kerralla voima- ja lihaskuntoharjoittelua. Kolmannessa, ja samalla viimeisessä, kirjoituksessa American College of Sports Medicinen 20 kohdan listalta perehdytään liikuntaan ja painonhallintaan (sija 5.), ikääntyvien liikuntaan (7.) ja ulkoilma-aktiviteetteihin (14.).

Liikunta ja painonhallinta


Painonpudotus on varmaan yksi yleisimmistä lupauksista uudelle vuodelle. Paras tie onneen on riittävästi liikuntaa yhdistettynä oikeanlaiseen ruokavalioon.

Liikunnassa kannattaa pyrkiä kahteen tavoitteeseen: säännöllisyyteen ja monipuolisuuteen. Säännöllisyyttä liikkumiseen saa helposti lisäämällä arkiliikuntaa, mikä myös kasvattaa merkittävästi energiankulutusta päivän aikana. Hyvään alkuun pääsee kävelemällä lyhyemmät matkat ja pyöräilemällä esimerkiksi työmatkat (talvella nastarenkaat ovat must). Jotta liikunta olisi riittävän monipuolista, voimaharjoittelun on oltava osa kuntoilua.

Superfoodit.

Terveellisen ruokavalion osana voi kokeilla superruokia eli superfoodeja. Sportia-Pekan valikoimaan kuuluvat Cocovin superfoodit, jotka ovat hyviä proteiinin lähteitä, ravinnepitoisia sekä suuret määrät vitamiineja ja mineraaleja sisältäviä. Superfood-jauheet ja -marjat on helppo ottaa osaksi ruokavaliota lisäämällä niitä puuron, jugurtin, rahkan tai pirtelön joukkoon.

Ikääntyvien kuntoilu


Oikeastaan ACSM:n listalla puhuttiin ikääntyvien kuntoiluohjelmista, mutta koska Sportia-Pekka on urheiluvälinekauppa, niin puhutaan ikääntyvien kuntoilusta. Ja iän karttuessa korostuu voimaharjoittelun merkitys, koska lihasvoima heikkenee nopeammin kuin kestävyysominaisuudet.

Sportia-Pekan jumppakeppivalikoimaa.

Kuntovälinepuolen asiantuntijamme totesivat, että kuntokeskuksella kaikkien lihasten lihasvoiman ylläpitäminen onnistuu sekä helposti että turvallisesti. Jos tila ei riitä suuremmalle kuntoiluvälineelle, kotioloissa hyviä treenivälineitä ovat kevyet käsipainot, kevyt kahvakuula tai jumppakeppi (paino vaihtelee 2–6 kg:n välillä). Kestävyysominaisuuksien ylläpitämiseen puolestaan erinomainen ratkaisu on kuntopyörä.

Toisaalta kaikki kuntoilu on hyvästä, joten kannattaa harrastaa sellaista liikuntaa, josta itse pitää eniten.

Ulkoilma-aktiviteetit


Periaatteessa montaa lajia harrastetaan ulkoilmassa, mutta blogiin kirjoittanut mieltää ulkoilma-aktiviteetit kiireettömämmäksi kuntoiluksi. Aina ei tarvitse juosta, pyöräillä tai hiihtää syke huipussaan, vaan välillä voi hengähtää ja nauttia Suomen luonnosta.

Talvella mieltä ja kehoa voi piristää mm. pilkkimällä tai pistämällä metsäsukset jalkaan ja hiihtämällä siellä, missä ei ole valmiita latuja. Talvisesta elämyksestä nauttii parhaiten pukeutumalla sään vaatimusten mukaisesti. Erinomainen osa kunnon kerrospukeutumista ovat merinovillakerrastot, jotka pitävät käyttäjänsä lämpimänä kovemmillakin pakkasilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti